2015/01/29

Vieraiden majoitus

Meille tulee noin 90 vierasta. Aluksi suunnittelimme paljon pienempää vierasjoukkoa, mutta tähänkin on laskettu vain lähisuku ja hyvät kaverit. Vierasmäärät lisäävät yllättävän paljon puolisot, jotka ovat tietenkin todella tervetulleita ja usein tunnemmekin molemmat pariskunnasta. Meillä on paljon yhteisiä kavereita, mutta myös omia kaveriporukoita. Emme kutsu työkavereita ja osan harrastuskavereistakin joudumme karsimaan. Mielelläni kutsuisimme kaikki ihanat ihmiset, mutta juuri henkilömäärä on ratkaisevassa osassa häiden kustannuksissa. Vierasmääräämme olemme laskeneet myös bändin, dj:n, miksaajan, valokuvaajan ja videokuvaajan, joista tulee yhteensä 6 henkeä. Kaikki ovat kavereitamme, joten on ihana saada heidät mukaan koko juhlan ajaksi.

Image: Vectors 4 all
Valtaosa ystävistämme asuu Helsingissä, joten majoitusta tarvitsevat lähinnä sukulaiset ja ehkä muutama kaveri. Tein tarjouskyselyn vain juhlapaikan lähimpiin hotelleihin. Yllätyin, että tarjoushinnat olisivatkin netin kautta varattuna edullisimpia kuin majoituskiintiön perusteella. Hotellissa työskennellyt tuttuni selvensi tämän johtuvan siitä että hotelliketjut myyvät edullisempia varauskiintiöitä myös varauspalvelimille. Nämä netin hotellivaraussivustot saavat siis tietyn määrän alehuoneita myytäväkseen ja voivat näin myydä ne jopa hotellin myyntipalvelua edullisemmin. Saimoin hotellin omien nettisivujen kautta heillä on yleensä hyvät ennakkovaraajan tai jonkin etukortin tarjoukset. Nämä ovat kuitenkin sitovia tarjouksia eli huone pitää maksaa yleensä heti ja peruutusehto ei välttämättä koske ennakkohintaa. Tämä selvensi ainakin itselleni tarjoushintojen monimutkaisuutta. Jos siis on aivan varma, että ei tule mitään esteitä tai luottaa siihen, että yöpyy hotellissa tuli eteen mitä tahansa, saa huoneen varmasti edullisimpaan hintaan juuri netin kautta.
Kuva ei ole varaamastani hotellista :)
Minä varasin meille muutaman huoneen kiintiön läheltä juhlapaikkaa. Halusimme, että vieraat voivat kävellä suoraan juhlapaikalta hotellille. Taksimatka vähän kauemmaksi lisää kuluja, joten se kannattaa ottaa huomioon hotellien hintoja vertaillessa. Jätän vieraiden päätettäväksi haluavatko he varata huoneet jo etukäteen hieman edullisemmin netistä vai järjestämämme varauskiintiön kautta. Säästö liikkuu vain muutamissa euroissa ja useille peruutusturva on tärkeä lisä, johon mielellään sijoittaa. Mielestäni on myös mukavaa ohjata vieraat samaan hotelliin, jotta he voivat tavata vielä toisiaan aamiaisella ja muistella edellistä iltaa. Itse kuitenkin majoitumme todennäköisesti eri hotelliin. Ei sillä, että haluaisimme karkuun vieraista, mutta haluamme nauttia aamun rauhassa keskenämme.

Mietinkin, että miten hotellivaihtoehdoista tiedottaisi vieraille mukavalla tavalla. Kutsuihin tulee tietenkin maininta majoituskiintiöstä. Haluaisin kuitenkin selventää vieraille huonehinnoittelua ja varaamismahdollisuuksia jo aikaisemmin, sillä kuulin että hotelleja on jo katseltu muidenkin kuin meidän toimesta :) Voimme lähettää tietenkin sähköpostia tai laittaa sanan kiertämään vanhempien kautta. Olisi kuitenkin kiva avata esimerkiksi häänettisivu, josta on kaikki tarvittava info vieraille ja josta he voisivat aina välillä käydä kurkkimassa häihin liittyviä asioita.
Image: Web Courses Agency
Hyviä vaihtoehtoja hotellille ovat vuokrattavat huoneistot. varsinkin jos vieraat tulevat koko perheen voimin tai haluavat viipyä pidempään. Pihistellessä kannattaa myös kysellä esim. facebookin kautta, onko joku tutuista reissussa juuri tuolloin ja valmis lainaamaan kämppäänsä tai majoittamaan sohvalleen.

Sitten kun vielä saisimme päätettyä mihin itse majoitumme hääyöksi!







2015/01/27

JOTAIN SINISTÄ

Olen miettinyt, että mikä olisi minun "jotain sinistä". Perinteinen sanontahan kuuluu: "Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä."

Sanonta, jota useat moriammet noudattavat on peräisin viktoriaanisen ajan Englannista. "Jotain vanhaa" symboloi vanhoja perhesiteitä ja elämää ennen avioliittoa. ”Jotain uutta” edustaa tulevaisuutta ja uutta elämää avioliitossa. Luottamusta symboloi tapa lainata jotakin arvokasta ja palauttaa se häiden jälkeen. ”Jotain sinistä” morsian puolestaan puki päälleen, ettei tulisi huonoa onnea tai epäonnista avioliittoa." “Something old, something new, something borrowed, something blue”-sanonnasta jää usein pois viimeinen osa ”and a silver sixpence in her shoe” Hopeakolikon uskottiin tuottavan vakautta ja varallisuutta avioliittoon. Lähde

Tämä perinne on tulkittavissa monella tapaa ja sen noudattaminen on aivan itsestä kiinni. Minusta on hauskaa mukailla sanontaa omalla tulkinnallani, sillä jokainen osa-alue on aika väljä ja toteutuu jokatapauksessa usean morsiammen pukeutumisessa.

Uutta tulevat olemaan hääpuku, kengät ja alusvaatteet. Aion käyttää vanhoja korvakoruja ja sormukseeni kierrätetään kultaa isoäitini vanhasta vihkisormuksesta. Lainattu ja sinisen ovat vielä mietinnän alla.

Aluksi ajattelin hankkia siniset kengät. Miellyinkin enemmän hopeisiin ja hankin myös hopeisen sukkanauhan. En ole varma haluanko lisätä sinistä esimerkiksi alusvaatteisiin. Korkkareiden pohjiin kiinnitettävät I Do-tarrat olisi sen sijaan helppo lisätä vaikka ihan viime hetkellä.
Favors Depot

Lueskelin tänään hammaslääkärissä vanhaa Elleä ja siellä silmiini osui tietenkin häätyyliä käsittelevä juttu ja tämä Oscar De la Rentan sininen laukku. Sininen laukku olisi hauska yksityiskohta varsinkin kun sitä ei tule todennäköisesti kantamaan mukana koko päivää.

Oscar De la Renta via Moda Operandi
1. Judith Leiber via Neiman Marcus, 2. Jil Sander via Forzieri 3. New Look, 4. Rebecca Minkoff via Nordstrom
Ajattelin ensin, etten tarvitse laukkua ollenkaan hääpäivänäni, vaan voin jättää puhelimen, avaimet ja meikit kaasojen hoiviin. Tajusin kuitenkin kuinka tärkeää on päästä itse korjaamaan meikkiä esimerkiksi hääautossa ja ennen kuvauksia. Olen näihin mennessä varmasti kyynelehtinyt ja hikoillut sen verran, että saa olla ihmemeikki, joka kaiken kestää. On kiva, jos pikkutarvikkeet kulkevat mukana kauniissa käsilaukussa. Sinisten häälaukkujen ihanuudesta huolimatta saatan ottaa käyttöön vanhan valko-hopean vintage-clutchini.

Muita hyviä "jotain sinistä" -ideoita ovat siniset kynnet.  
Image: Love Those Nails via Etsy
Image: I Spy DIY

Sinisen voi myös piilottaa puvun alle tai yhdistää koruun.

Image: Kelly Sauer via Style Me Pretty
Image: James Moes via Style Me Pretty
Image: Vintage Stamp Jewels
Image: Chic and Company

Aikovatko muut morsiammet noudattaa tätä perinnettä ja mihin lisäisitte sinistä?











2015/01/25

Pöytäkukat kasvamaan


Leikkokukat, ruukkukasvit, luonnonkukat, oksat, lehdet, saniaiset, kivet, kristallit...Mitä valita pöytäasetelmiin? Häämme ovat syksyllä, joten valitettavasti en pääse keräämään kukkia luonnosta. Minusta tuntuu myös hullulta ostaa valtava määrä leikkokukkia, jotka lakastuvat ja joutavat roskiin heti häiden jälkeen. Kukat menivät heti budjetissamme sinne pihistä listalle. Varsinkin monet talvimorsiammet suosivat myös pöytäasetelmia, joihin ei tule kukkia ollenkaan. Mielestäni industrial-henkinen häätilamme vaatii kuitenkin kukkia pehmentämään tunnelmaa. 

Aiomme tehdä pöytäasetelmat ruukkukasveista. Ruukkukasvit ovat leikkokukkia edullisempia, jos valitsee lajikkeita, joita voi jakaa pienempiin osiin ja jotka tekevät helposti pistokkaita. Osan istutuksista voi antaa myös vieraslahjoina häiden päätteeksi. Saatamme hankkia myös vähän leikkokukkia istutusten väliin tuomaan pöytiin väriä. 

Image: Next Exit Photography via Belle the Magazin
Image: Love is a Big Deal via Ruffled



Image: Featherlove Photography via Bash Please 
The Lane
The Lane

Ihastuin valtavasti jo jonkin aikaa trendinä olleisiin mehikasviasetelmiin. Päätinkin kokeilla millaisia yhdistelmiä hankkimastani aloe verasta ja pallerohärmälehdestä syntyy. Ostin siis kaksi aloe veraa, yhden pallerohärmälehden ja minulla oli jo ennestään anopinkieliä, jotka kaipaavat taas jakoa uusiin ruukkuihin. Näissä kuvissa ei näy isompia asetelmia eikä varsinaista aloe veraa, jonka juurelta löysin nämä pienet pistokkaat. Toivon, että pistokkaat lähtevät kasvamaan ja yhdistelemäni lajikkeet viihtyvät keskenään.

Pienen googlettelun jälkeen sain selville, että ainakin teoriassa kasvien pitäisi menestyä samassa ruukussa ja verrattaen pienessäkin tilassa. Ruukkuja olen haalinut kirppiksiltä 1-3 euron hintaan. Haluan eri kokoisia ja muotoisia ruukkuja, joista on kiva rakennella asetelmia hääpöytiin tai laittaa ruukut vaikkapa aiemmin mainitsemiini puulaatikoihin. 

Mullan päälle ripottelin koristelasimurskaa ja kokeilin sijoittaa sekaan myös kiviä ja kristallin. Mielessäni pyöri sellainen upea aavikko/geode-henki, jota varsinkin The Green Wedding Shoes blogin häissä on näkynyt aina välillä. Pitäisiköhän alkaa keräämaan kaikki vastaan tulevat suolalamput, kynttilänjalat ja kristallikivetkin :)



2015/01/20

JEE hääkengät!

Huh, miten kiireinen viikonloppu ja alkuviikko. En tiedä missä välissä ehtisin hehkuttaa, että nyt mulla on hääkengät! Tilasin reilu viikko sitten aivan ihanat Patrizia Pepen kengät yoox.comista. UPS:n lähetti toi ne torstaina ja siitä asti olen niitä vähän väliä sovitellut.

Kröhöm, ajattelin ensin, että korkoa saa olla enintään 5-7 cm, mutta näissä on 11 cm !!! Jään vieläkin onneksi sulhasta lyhyemmäksi muutemalla sentillä. Korkkarit on todella mukavat jalassa etuosan platformin ansiosta ja todellista korkeuseroa päkiän ja kantapään välille jää 8,5 cm, joka tuntuu ihan ookoolta tukevan koron ansiosta. Saatan kyllä hankkia vielä loppuillaksi, jotkut tennarit tai ballerinat.

Hääkenkieni etsintäprosessi oli varmaan yhtä pitkä ja kivinen kuin puvunkin. Olin päättänyt, että haluan panostaa laatukenkiin, mutta en maksaa monia satoja euroja. Kenkien täytyy olla myös sellaiset, että niitä voi käyttää myöhemmin muualla. Vietinkin useita tunteja netissä selaillen eri outlet-sivustojen kenkätarjontaa. 

Olen tilannut yooxista muutaman kerran aikaisemmin ja ollut aina tyytyväinen nopeaan toimitukseen ja alhaisiin hintoihin. Yoox myy siis edellisten sesonkien merkkivaatteita ja asusteita. Sivuilla on hyvin edustettuina useimmat kansainväliset brändit ja suunnittelijat. Hinnat ovat heidän hintojaan ja esim. kengät ovat maksaneet alunperin paljon enemmän. Lisäalen kautta tuoteen hinnaksi saattaa muodostua vain murto-osa alkuperäisestä. Jotkut tuotteet voivat olla useamman sesongin takaa, toiset vähän uudempia. Kannattaa olla tarkkana ja tehdä paljon vertailua! Esim. Niken-lenkkarit ovat täällä suhteessa kalliita, mutta sitten taas jonkun huippusuunnittelijan topin saattaa saada muutamalla kympillä. 

Omat kriteerini hääkengille olivat seuraavat: hopea tai sininen väri, tukeva korko, kiva merkki, josta tykkään ja kohtuullinen hinta. Näissä löytämissäni ihanuuksissa yhdistyy kaikki. 
Kenkien ei tarvitse välttämättä olla ns. merkkikengät, mutta itse arvostan todella paljon suunnittelijoiden työtä. Hyvät materiaalit ja valmistuumaa painavat myös vaakakupissa. Olenkin valmis panostamaan kenkiin hiukan enemmän ja aina ei edes tarvitse, jos tietää mistä etsiä. On paljon outlet-sivustoja, jotka myyvät vain aitoja tuotteita monta kertaa alkuperäistä hintaa edullisemmin.

Muita tiiviisti seuraamiani outlet-sivuja, joilla on hyviä alennuksia, ovat Gilt, The Outnet, Shopbop, 6pm ja verkkokauppoja Neiman Markus ja Saks Fifth Avenue. Nyt Joulun jälkeen on kyllä voinut tehdä todellisia löytöjä, jos vain omaa kokoa sattuu olemaan vielä varastossa. 

Tässä nämä omat ihanuudet!



2015/01/14

PIENIÄ HÄÄHANKINTOJA!

Kun paikka ja päivämäärä on päätetty ja pukuja sovitettu sitä oikeaa löytämättä, syyhyää halusta konkretisoida häitä edes jollakin tavalla. Ei se kokonaisuus vaan ne yksityiskohdat...eikun mites se nyt meni...

Kävin Clas Ohlsonilla jossain muissa merkeissä ja silmiini osui ihania mustavalkoisia pillejä. Olin katsellut vastaavia Etsystä ja ebaystä, kuten muutakin tarjoiluun liittyvää. Pillit päätyivät siis ostoskoriini. Vaikka ne ovatkin todella pieni yksityiskohta, saivat ne minut tuntemaan, että häät todellakin tapahtuvat jossain vaiheessa. 

Eksyin myös lukemaan monia ihania hääblogeja. Huomasin, että on ihan ok suunnitella häitä vaikka vuosien päähän. Tiedän tyylimme ja jos löydän jotakin kivaa alan harvoin vaihella, että onko tämä sittenkään niin hyvä. Kuukaudet kuluvat sitäpaitsi todella nopeasti, eikä joka viikko ehdi panostaa häähulluiluun. Huh, vasta oli syksy ja vuosi aikaa häihin ja nyt on 7 kuukautta!

Materiaalihamstraukseni on edennyt maltillisesti, mutta vakaasti :) Kierrän paljon kirppiksiä. Monet hankinnat ovatkin tarttuneet mukaan näiltä reissuilta.

Tähän mennessä hankittua:

* Pillit
* Koristelumateriaaleja: papereita, kangasta, nauhoja, kaikkea mahdollista kulmikkaista puuhelmistä lampunvarjostimiin.
* Karkkibuffan etiketit 
* Paperipusseja karkkibuffaan
* Tähtisädetikkuja 
* Seremoniamestarin kello -Tämä oli huippulöytö kirppikseltä, 1,50 €!
* Paperiservetit iltapalapöytään
* Valonauhoja 
* Koristekiviä kukkaistutuksiin
* Pieniä pyykkipoikia ja naruja valokuvakollaasiin
* Muutama harmaa ja musta kukkaruukku ja pari aloe vera-kasvia pöytäkoristeiksi

Ajattelin myös käyttää hyödyksi kaikki jo omistamani lasikipot ja -kupit sekä äitini aarreaitan.
Tykkään boheemista tyylistä ja meillä on omassa kodissa joitakin vuosien varrella kerääntyneitä lasikulhoja ja -rasioita. Huomasin, että karkkibuffahan syntyy näistä kuin itsestään!


Aion hyödyntää myös äitini keräämiä maljakoita ja kynttilänjalkoja pöytien koristeluun. 
Joulun alla kokosin kaikki mahdolliset lasitavarat yhdelle päydälle, jotta muistaisin millaisia helmiä siellä kaapeissa ja kirjahyllyissä lymyää. Oma vinkkini onkin, että katsokaa mitä kaikkea teillä ja tuttavillanne jo on ennen uuden ostamista.

Mustavalkoisuus on yksi osa häidemme väriteemaa valkoisen, hopean ja harmaan ohella. Sitä piti olla vain ripaus, mutta nähtyäni nämä kuvat aloin himoitsemaan enemmän raidallisuutta. Pilleistä pinnoille!

Image: Landon Jacob Productions via Southern Weddings

Image: Erin Rene Photography via Southern Weddings


Image: Weddingomania



Image: Nate Broshot via Mod Wedding


2015/01/13

Follow my blog with Bloglovin

HÄÄPUVUN SOVITUS OSA 2

Seuraavalle hääpukujen sovitusreissulle suuntasimme siskoni kanssa marraskuussa. Varasin sovitusajan Zazabellan Outlet-myymälään Espooseen lauantaille ja ajattelimme pyörähtää myös Stilissimassa ja uudestaan Niinattaressa.
Zazabellan outletissa tuli vastaan todellinen löytö. Tässä puvussa oli upea pitsi ja tyyli lähenteli niitä kuolaamiani Monique Lhuilliereja!
Benjamin Robert 2258

Koko oli pikkaisen iso ja puku oli hieman kärsinyt kaikista sovituksista. Hintaakin sillä oli jäljellä vielä reippaasti ja kaikki muutokset yhteenlaskettuna se oli jopa monta muuta sovittamaani pukua kalliimpi. En siis päätynyt tähänkään kaunottareen.

Stilissimaan en valitettavasti saanut enää lauantaille sovitusaikaa tiedustellessani sitä perjantaiaamuna. Meidät toivotettiin kuitenkin erittäin tervetulleiksi katselemaan pukuja myymälään. Tämä oli todella mukavaa, sillä kuva unelmien puvusta oli jo alkanut selkeytyä niin että en välttämättä halunnut edes sovittaa jotain sinne päin. Näkisin suoraan, mitä pukuja valikoimissa on ja tarvitseeko niitä kokeilla.

Luotan myyjien ammattitaitoon ja kokemukseen, mutta minulla on aina ollut itselläni jokin pakkomielle selata puvut läpi. En luota siihen että kuvailujani tulkitaan aivan oikein tai osaan sanoilla kuvailla mitä haluan. Olen todella visuaalinen ihminen ja tuntuu, että minun pitää konkreettisesti nähdä kaikki vaihtoehdot.

Stilissimassa oli niin niin upeita Rembo Stylingin pukuja. Mallit eivät vain olleet sitä mitä hain. Esimerkiksi jumalainen pitsi ja helma, mutta väärä yläosan malli. Näissä puvuissa ja malliston stailauksessa on sellaista boho chic-henkeä, jota toivon omaan häälookiini!

Niinattaressa on todella suuri pukuvalikoima ja minusta tuntui, etten oikein ehtinyt katsoa sitä kunnolla läpi ensimmäisellä kerralla. Nyt keskityin sovittamaan pelkästään sifonkipukuja. Löysin aika ihanan pukukaunottaren, mutta se oli todella isoa kokoa ja niin vanhaa mallisto, ettei sitä voinut enää tilata pienemmässä koossa. Tässä olisi ollut todellinen säästöpuku. Unohdin tietenkin kuvata puvut! Siinä vaiheessa tuntui jotenkin yhdentekevältä räpsiä kuvia, jos ei sitä täydellistä tule vastaan.

Niinattaren jälkeen pyörähdimme käytettyjen pukujen liike Lovebirdsissä, joka on Helsingissä saman Runeberginkadun varrella Stilissiman ja Niinattaren kanssa. Voisihan minulla olla tuuria ja IT-puku löytyisi käytettynä huokeaan hintaan. No ei ollut onnea matkassa, mutta kivoja glitterkärkisiä kenkiä ehdin sovittaa. Harmi vaan, että niiden korko oli aivan liian kapea ja korkea, muuhun kuin hetken seisoskeluun.

Siskoni oli luonani pidennetyn viikonlopun, joten tiedossa oli vielä pari liikettä maanantain kunniaksi. Kävimme Seremoniassa ja Mannerheimintien Zazabellassa. Tällä kertaa sovitin helmikirjailtuja pukuja. Annoin mahdollisuuden elokuvaglamouria ja gaalajuhlaa henkiville luomuksille. Ajattelin, että tällainen hääpuku saattaisi sopia hyvin meidän juhlan tunnelmaan.
Jokaisessa  puvussa oli kauniita yksityiskohtia, mutta ei vieläkään sitä kokonaispakkausta, jossa kaikki toimii.






2015/01/12

HÄÄPUKUHAAVEITA JA SOVITUS OSA 1

Harmi, että aloitin tämän blogin vasta näin myöhään ja joudun muistelemaan hääpukusovituksia kuukausia taaksepäin. Otin kaikkiin sovituksiin mukaan siskoni, joka on yksi kaasoista. Minulle tulee kolme kaasoa, pikkusiskoni ja kaksi rakasta ystävääni. Toinen ystävistä asuu ulkomailla ja häät eivät olleet vielä edes todella konkretisoituneet ensimmäisten sovitusten aikaan, joten en ollut vielä tuolloin pyytänyt kolmatta kaasoa koplaan. Siskoni toimi siis sinnikkäänä yksiäänisenä makutuomarina. Jännityksestä ja innosta sekaisin varasin ensimmäisen sovitusajan Stockmannille helteisenä loppukesän päivänä.

Olin tähän mennessä täyttänyt Pinterestin hääpukukansiotani ihan kiitettävästi. Nämä Naeem Khanin, Reem Acran ja Monique Lhuillierin puvut pyörivät mielessä ja näytöllä useaan otteeseen.

Naeem Khan
Monique Lhuillier
Monique Lhuillier

Toinen ihastuksen kohteeni ovat koristeelliset selät. Niistä löytyy vaikka mitä ihania versioita, pitsillä, helmikirjailuilla ja nyöreillä.

Pinterest
Retro Vintage Weddings
Anna Campbell


Kolmanneksi olen kuolannut hieman graafisempaa linjausta edustavien pukujen perään.

Rafael Cennamo
Reem Acra





















Stockmannilla katselin ensin pukuvalikoimaa kansioista ja merkkasin sieltä minua miellyttävät puvut. Tämän jälkeen myyjä esitteli minulle saatavilla olevat puvut. Sovitin todella montaa, ehkä jopa kahdeksaa! Silloin en vielä tiennyt tarkkaan millaista etsin ja mikä sopii vartalolleni parhaiten. Osan kanssa ei tarvinnut poistua edes sovituskopista kun jo tiesin, että tämä ei toimi. Kokeilin hihallisia, merenneitomallisia, pitsisiä, tylliunelma- ja sifonkipukuja. Valitettavasti tänne ei päädy tästä kuvamateriaalista mitään :D

Sovittamani merenneitohelmainen sweetheart-kaula-aukollinen puku oli malliltaan aika imarteleva, mutta tuntui päällä todella epämukavalta. Saatoin kuvitella sipsuttelevani vain pienen pienin askelin hitaasti paikasta toiseen. Ihailen niitä, jotka hallitsevan tällaisen lähes kokonaan tiukan puvun! Haluan, että pukuni istuu kuin hansikas, mutta on samalla vaivattoman tuntuinen.

Saman päivän aikana kävimme myös ilman ajanvarausta Kauniissa Morsiammessa ja Niinattaressa. Kauniissa Morsiammessa sovitin kolmea pukua ja yksi jäi mieleen, mutta oli sittenkin liian bling bling makuuni. Ihastuin heidän kauniisiin ja yksilöllisiin hiuskoruihin, mutta päätin myöhemmin tehdä hiuskorun itse. Teen siitä jossain vaiheessa oman postauksen.

Niinattareen menimme vain tuntia ennen sulkemisaikaa. Aluksi meinasin varata ajan toiselle päivälle, mutta yksi myyjistä vapautuikin juuri sopivasti ja otti meidät vielä vastaan. Sovitin 5 eri pukua. Tähän mennessä mielikuvani oli jo hieman selkeytynyt ja myyjä nappasi hyvin kiinni pinterest-kansioni referenssikuvista. Ehdoton suosikkini oli sovittamani kuvan St. Patrickin sifonkipuku. Kuvassa myös erillinen strassivyö. Jokin jäi kuitenkin puuttumaan...

























2015/01/11

KULMIKKUUTTA JA RAKENNUSMATERIAALEJA HÄÄPÖYTÄÄN

Mielestäni on kiva päättää teemavärien lisäksi myös jonkinlainen muoto- ja materiaaliteema. Tämä yhtenäistää hääkoristelua ja muotojen toistuminen tuo tunteen huolitellusta suunnittelusta.
Ihastuin itse geometrisiin koristeisiin. Meillä tullaan siis valamaan ensi kesänä paljon betonia ja nikkaroimaan puulaatikoita kukkaistutuksille. Materiaali- ja muototeemaa voi toistaa pöytäkoristeissa, painotuotteissa tarjoilussa jne.

Image: Jonny Valiant via Martha Stewart Weddings
Image: Yes Please
Image: Ruffled
Image: Emma Sharkey









KORISTELUFIILIKSIÄ

Netti on täynnä mitä ihanimpia juhlatilan koristeluideoita. Meidän teemavärit ovat valkoinen, harmaa, hopea ja musta. Aion käyttää koristelussa myös puuta ja betonia sekä kirkkaita värejä ns. tehosteväreinä. Värejä tulee olemaan hillitysti esim. kynttilöissä ja kukissa.

Olen ihastunut kaikkiin roikkuviin nauhoihin ja niitä ei siis vaan voi olla liikaa kuten näistä kuvista näkyy!


Images: Patina Rentals 

Tein oman kokeiluversion tuollaisesta pyöreästä nauhakoristeesta. Käytin omassani valkoisista lakanoista leikattuja suikaleita, jotka kiinnitin vanhan lampunvarjostimen kehikkoon. Laitan kuvan tänne kun saan koristeen valmiiksi.

Valaistus on tärkeä osa tunnelman luontia ja koristelua. Tilassamme on valmiina valospotteja, joilla voi korostaa tiettyjä alueita, kuten bändin paikkaa, tanssilattiaa tai tiettyjä pöytiä. Haluan luoda tilaan sisäpuutarhatunnelmaa. Hamstrasinkin kasapäin jouluvaloja alennusmyynneistä. Tarkoitus olisi saada aikaiseksi jotakin tämän henkistä yhdistettynä nauhakoristeisiin.


Image: Jamie Clayton via Ruffled

Image: Byron Audio via Fresh Honey